sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syksy saa

Hei vaan hei!

Nyt on -Mun blogini- ollut kunnolla kesälomalla : )
Elikkä palataanpas arkeen ja kuulumisiin.
Kuvia olen ottanut paljon pitkin kesää, ja niitä tänne varmasti puran, en ehkä kerralla kaikkia, mutta sillai fiiliksen mukaan.

Ne jotka eivät viellä muka tiedä, niin aloitin tosiaan opiskelun 13.8 maanataina.
Siis aivan huippu kivaa puuhaa! Opettajat on kivoja, luokkakaverit on kivoja, viikko puuhailtu yhdessä ja luokassa vallitsee mahtava henki. Minusta pitäisi siis valmistua vaateompelija, viellä se kuulostaa kaukaiselta, kun painaa teollisuusompelukoneen painin jalkaa ja kone hurahtaa 15cm eteenpäin nopeammin kun kerkee kissaa sanomaan ja just kerkee vetään sormet pois neulan alta : D
Ensinmäisen kouluviikon puuhista pitää muutama asia nostaa esille, eli noh, ensinnäkin uudet kaverit, joiden nimetkin alkaa pikkuhiljaa muistumaan mieleen (kirottu olkoon huono nimimuistini). Meitä on siellä kaiken ikäisiä ja eri elämän tilanteissa, hyvin saadaan desipelejä aikaiseksi. : )
Ja hei! huom! Minä ja parini Emilia voitettiin ensinmäinen suunnittelu kilpailunme, loistavaa tiimityötä! Tehtävänä oli suunnitella vihreästä jätesäkistä upea muotiluomus, tuomariston päätös oli yksimielinen. Tietysti!
Palkintona oli suklaapatukka.
Opiskelen samalla lukiota, ja tuli sitten käytyä ekalla matematiikantunnillakin vähään aikaan, tuntuu et allekirjoittaneen olisi hyvä tänään vähän kertailla tunnilla käytyä : ) (lue; paniikki! en osannut mitään! vähän oon tyhmä luuseri!)

Muita kuulumisia;
Otin teippi hiustenpidennykset, siis aivan ihanat, tosin luulen et pian pitää käydä korjauttamassa näitä kun minä idiootti kampasin näitä ekalla viikolla suihkun jälkeen, kun hiukset olivat viellä märät! Niin ei saa tehdä, kyllä ihminen voi olla tyhmä! Tuntuu, että ne teipit ovat vähän "pudonneet" Mahtaakohan niitä saada jotenkin nostettua? toivottavasti.

Pihalla ollaan kropsoteltu ja mehiläishoitoa olen taas opiskellut kesän ainaka pitkän oppimäärän.

Haa! Joo, aloitin muuten kuntosaliharrastuksen sitten kahteen vuoteen, luultavasti kiroan itseni, kun sitä tässä toitotan, saan jonkun himputin flunssan enkä mene enää ikinä kuntoilemaan.

 Tässä tän kesän lemppari askartelu, eli betoni raparperinlehti suihkuallas. Kaks säkkii betonii ja 6 lehtee. : )



 Tässäpä nämä mun ihanat pidennykset, samalla vaihtu väri vähän tummempaan.



Kuvasin niityllä perhosia ja paikalla juoksenteli myös vähän isompi malli, harmi kun kameran asetukset olivat ihan pyllyllään, olisi paremmankin kuvan voinut ottaa tuosta kaverista  ;)

 Kesällä en paljoa ehtinyt/jaksanut taiteilla, tämän tain kuitenkin, ajatuksena olisi tehdä tuosta t-paita printti.



Näin aloittelevana amatööreistä amatööreinpänä kuvaajana, olen ylpeä muutamasta perhos otoksestani, tässä yksi parhaista. : )

Kiitos kun jaksoit lukea ja katsoa kuvat! : ) Nyt alan päivittämään kerran viikossa, pyhä lupaus! : )
Liity lukiaksi!!!!!!


4 kommenttia:

  1. Sitkeesti täälä ollaan odoteltu kuulumisia ja kyllä niitä jo vähän viime viikolla kuultiin... toisen alan opiskelijalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, joo : ) Moikka vaan. Juu, tätä opiskelijaa näkyy aina vähän vilaukselta. : )
      Terkkuja teille kaikille sinne. : D

      Poista
  2. Ihana blogi! T. Miss Vihreä roskapussi 2012. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täänks! Tänne päivittelen kuulumisia ja valokuvia ja piirrustuksia ja maalauksiani : )

      Poista