sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus ja juhannus vieraat oli ja meni





Heippa!
Olipas taas kerran mukava, joskin omituisen kiireinen juhannus perheen kesken.
Hiukan oli myös kuljetus ongelmaa, joten kaikki paikalle halunneet eivät päässeet mukaan, mutta onhan tässä tätä kesää jäljellä mökkeilyyn.
Kokko tuli koottua ja rantaa siivottua, myös tapaninpäivän myrskyn viimeisiä tuhon merkkejä tuli siivoiltua. Ja talviturkki heitettyä! Rantasauna on kyllä ihan omiaan!!
Nyt täältä mökiltä tätä blogia päivittelen ja katson sateista ilmaa, taidanpa mennä kohta käpertymään lukemaan kirjaa sohvan nurkkaan. Mutta ensin selvennystä näihin kuviin :)

Kuvassa yksi löytyy yksi mökkimme lemmikeistä, hämähäkki nimeltä Päivi. Se on jo montavuotta asunut laiturin läheisyydessä. sen keskiosa on aikuisen ihmisen peukalonpään kokoinen, ja on kyllä isoin hämähäkki minkä suomessa olen nähnyt.

Kuvassa kaksi on sisareni tytär Nette ja hänen poikakaverinsa Allu, jotka ovat tässä sonnustautuneet juhannus-mökki-muotiin 2012. Netteä pääsi puraisemaan rantakäärme, yö meni sairaalassa, mutta säikähdyksellä selvittiin onneksi.

Kuvassa kolme, on pikku kummityttöseni Unna ja Mökki-hoplop täydessä toiminnassa. Välillä hoplop muuttui kätevästi kaupaksi, mistä sai ostaa käpyjä ja ketunleipiä.

Kuvassa neljä on on sitten kokko....joka kyllä oli parhaimmillaan tuosta kuvan otosta noin 4 tuntia eteenpäin :)

Tässä nämä, nyt täytyy mennä leikkimään mökki elämää ja sytyttään puukiuasta ja lukeen sitä kirjaa :)






torstai 14. kesäkuuta 2012

Mehiläis puuhastelua

Heippa!

Kuvassa olevat reippaat tytöt tuovat pesään siitepölyä hyvään tahtiin :)

Viimeisimpiä mehiläis puuhasteluja tältä kesältä oli jaokkeiden teko. Siinä olikin aloittavalle mehiläishoitajalle pähkäiltävää, onneksi taustatukena oli pitkän linjan mehiläistarhaaja, elikkä isäni.
Jaokkeen teko siis tarkoittaa, että mehiläis pesästä otetaan sikiökakkuja (kenno missä on syntymättömiä mehiläisiä) ja laitetaan ne uuteen tyhjään pesään. Mukaan laitetaan myös syötävää, eli hunajakakku :).

Kakku siiretään mehiläisineen, mutta lentokykyiset aikuiset mehiläiset lentelevät takaisin omaan vanhaan pesäänsä.
Jaokkeeseen kuuluu, tottakai uusi kuningatar, joka asetetaan pesän keskelle pienessä "häkissä".
Häkki on sitä varten, että jos mehiläiset ja uusi kuningatar pääsisivät heti kosketuksiin, niin kuningatar häädettäisiin pesästä, kamalana ja väärän hajuisena ja ruman näköisenä ja hyi!!!!

Yksi häkin reuna on tehty sokerista, ja mehiläiset alkavat mutustamaan sitä vimmalla, että pääsisivät karkoittamaan väärän kuningattaren. Mutustelussa kuluu kuitenkin aikaa, ja tällävälin kuningattaren tuoksu leviää pesään ja mehiläiset hyväksyvätkin sen uudeksi kuningattarekseen.

Ovelaa, sanon ma.

Ja siitä sitten välittömästi kaikki aloittavat normaalit puuhansa, kuningatar munii lisää väkeä, nuoret mehiläiset vahvistuvat ja aloittavat pian lentämisen ja ruuan hakemisen.

Lähiviikkoina voikin alkaa odottamaan mehiläisparvia. Eli vanha kuningatar munii uusia kuningattaria, ja ottaa hovinsa mukaan ja lähtee etsimään uutta pesäpaikkaa. Parvi liikkuu tiiviinä pallona ja parinpäivän sisällä se etsii itsellensä uuden pesäpaikan....tässä vaiheessa kaikki toivovat että se on pesälaatikko, eikä esimerkiksi jonkun savupiippu :D
 Tarhaan kannattaakin jättää houkutukseksi pari tyhjää pesää, ne saattavat hyvinkin pian saada asukkaita :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kameran kanssa riehumista

Heippati!
Kevät on taas ollut niin kaunista katseltavaa, ja kuvattavaa! Olen ottanut varmaan tuhat valokuvaa ja ajattelin laittaa tänne muutoman kuvan. Ja hei! liityppä lukijaksi jos tykkäät kuvista :D



Tämä yksinäinen tulppaani kukki niin söpönä lapsuudenkotini puutarhassa, jota äitini hoitaa pettämättömällä viherpeukalollaan :D


Aina ei tarvitse olla istutettu kukka, ollakseen kaunis. Sen todistaa lemmikki jälleen.


Heh! Tämä oli hauska, kuvasin kaikessa rauhassa leppäkerttua, kun linssiluteilemaan tuli mehiläinen :D


Sininen taivas, paras taivas. Luulisi että syksyllä on paljon omppuja, kun kaikki omenapuut kukkivat täysillä.





Peppi kissa malttoi kiiveta muutomaan otteeseen puuhun valokuvamalliksi :) Taitava kiipeilijä!





Äitin hieno purkki-hässäkkä....tällä on tietysti joku tarkoitus, mutta en tiedä, että mikä (?) Mutta hieno se on silti, täytyy varmaan kopioida idea....(taas)


Tässäpä ne kuvat olivatkin, lähiaikoina tulossa lukuisia blogipäivityksiä...tekeillä on monta viellä salaista projektia, liittyen pihaan, taiteiluun ja mehiläisiin.. Näistä raportoin sitten kun alkaa tulla valmista :)

Hyvää kesän alkua kaikille, kyllä tätä on odotettukkin :D

torstai 17. toukokuuta 2012

Voihan Pasta

Hellou!

Taas tännekkin kuulumisia, puutarhaa on tullut näperreltyä viime aikoina, mut laitan sieltä sitten kuvia kun enemmän vihertää, hyvällä alulla on kyllä kaikki.

Hätäisempiä hetkiä vietettiin, kun piti meidän vanhempi käppänä Nelli viedä lääkäriin maanantain ja tiistain välisenä yönä. Koira yski ja kakoi koko illan ja sitten alkoi mennä jo jalat alta, niin päätin että nyt on mentävä lääkäriin.
Sydän reistaili, ilmeisesti jotenki keuhkot täynnä vettä ja keuhkokuume. Voi meidän rouvaa. Nyt on torstai ja vielläkin huomaa, että on koiralta kyllä veto pois.
3 lääkettä nyt sit syödään...
Ruoka ja juoma kuitenki entiseen malliin kelpaa Nellukalle, et se on hyvä merkki. Kyllä se varmaan tuosta pikku hiljaa...pitää vaan malttaa olla riehumatta.

Sadepäivän hullu päähän pisto oli nyt, että teenpäs itse pastaa...ja heikkari, mähän onnistuin :D
Taikinaan laitoin;
3-4dl Jauhoja
2 kananmunaa
2 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
1-3 rkl vettä

Täytteeseen laitoin;
150g kanaa
aurajuustoa
juusto raastetta
kermaa
kuivattuja sieniä

Eli ihan ekaksi laitoin kippo kupposeen kaks kananmunaa ja 1 rkl vettä.
Sitten sekaan 2rkl öljyä.
Sit Se suola ja näitä vähän sekottelin
Sit kippasin 3dl jauhoja sekaan ja aloin vaivaamaan taikinaa.
Tässä kohtaa sit lisäilin pikkusen jauhoja ja pikkusen vettä mutu tuntuman mukaan.
Taikinasta pitäis tulla sellanen kovahko kiinteä möykky, mikä on mieluummin kostea kuin "jauhoinen" mutta ei saa enää tarttua käsiin kuitenka.
Vaivata kannattaa hyvin, ja sit palloks ja elmukelmun sisään jääkaappiin 45min muhimaan :)

Tällä aikaa voi sit tehä vaikka ton täytteen.
Eli paistaa kanaa, maustaa sen pippurilla tai millä tykkää ja antaa sen jähtyä.
sit pilppuu sen pieneks...siis kanan.
ja heittää maun mukaan aurajuustoa mukaan...mä laitoin ehkä vaille puol pakettia..
ja sit jonkun verran juusto raastetta
sit murustelin itse sinne kuivattuja sieniä. (nam)
ja sit kermaa...maustettua tai maustamatonta lisäillään sen verta et tosta saa sötkötettyä sellasen kiinteen tahnan.

Ennen ku kaivat sen pastan sieltä jääkaapista, kannattaa pistää vesi kattilaan kiehumaan.
Hakea valmiiksi kaulin (jos ei oo niin snobi et omistaa pastakoneen)
jauhot
haarukka
terävä veitsi tai taikina pyörä.


Sitten otanme taikinan kaapista ja jaanme sen kahteen osaan.
Kaulinta ja alustaa kannattaa vähän jauhostaa, että taikina ei ota sit ärsyttävästi kiinni mihinkään ja kaikki on pilalla!!!!!

Kaulita kannattaa super duper ohkaseks...se on v-mäinen homma, mut hyvää tulee.
sit ku oot kaulinnu sellasen mukavan ohkasen levyn, ni sit leikkailet tai rullailet pyörällä sellaisia palasia et kuvittelisit et siihen mahtuu köntillinen täytettä ja saat taitettua sen siihen päälle toisen puolen kappaleesta.
Katso kuvaa, se selittää varmaan paremmin mitä tarkotan :)
 Kannattaa myös tinttaroida reunat sit huolella kiinni, että eivät aukea kesken keittelyn.
Tee kaikki pasta palluraiset pulluraiset valmiiksi ennenku alat keittään.
Laske ne kiehuvaan veteen varovasti
ja keittele siinä 3-10min.
Mun oli 8,5 min ja tuli tosi hyviä.

Nami Nam. Teen kyllä toistekkin, vois koittaa jotain tulista jauheliha täytettä seuraavaks :D


maanantai 30. huhtikuuta 2012

Barbie kakku!

Hyvää Wappua kaikille!

Väsäsin kummiplikan ja siskon synttäreiden kunniaksi tälläisen kakun tälläkertaa :)


Koirien kanssa oltiin taas pari päivää mökillä takkuuntumassa :)

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Mehiläis puuhaa...

Heippa!!

Näitä kullan-nuppusia kävin tervehtimässä, nyt kun lumi on sulanut. Ohjelmassa oli pohjien puhdistus, ja hiukan lääkitsemistä tauteja vastaan.
Niille siis jotka eivät tiedä, niin minä ja mieheni Aarne opiskellaan mehiläis hoitajiksi isäni opastuksella. Olen ihan pienestä asti ollut enemmän tai vähemmän mukana, mutta nyt viime vuosina ollen hurahtanut ihan kokonaan tämän harrastuksen pariin.
Mehiläispesä on monimutkainen organisaatio kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kaikki työtä tekevät mehiläiset ovat tietysti tyttöjä :)
Miehet, eli kuhnurit, elää ketkuttavat pesässä kesällä sen pienen hetken ja sitten ne jätetään oman onnensa nojaan. Kuhnureilla ei ole edes piikkiä millä pistää.
Myöskään kuningatar ei pistä ihmistä, piikki ja sen myrkky on varattu ainoastaan kilpailevaan kuningattareen. Työläiset ovat sitten niitä, mitä saa sitten kipittää karkuun jos on sattunut väärään paikkaan ja väärään aikaan :)
Meillä on hoidettavana suht rauhallisia pesiä, nytkin kun laatikoita availin rauhallisesti ja kurkin sisään niin mehiläiset jatkoivat omia puuhiaan, tietysti vartijat tulivat minua ihmettelemään ja tönimään, niinkuin kuuluukin.

Rauhalliset liikkeet ja se että et vahingossa rusenna yhtään yhtä mehiläistä toimiessasi on kaiken A ja O. Huutaminen, huitominen, kolistelu ja mehiläisen tappaminen, mikä levittää myrkyn hajua, aiheuttaa sen että saat koko osaston alta aika yksikön ajamaan sinua pois.

Mehiläishoitajilla on tietysti hyvät varusteet, joista voin kertoa lisää joku toinen kerta, tärkein niistä on tietysti hoito puku...kyllä...se päällä näyttää lähinnä astronautilta :D
ja savutin...en tiedä sen oikeaa nimeä, mutta savu rauhoittaa mehiläisiä. Ne luulevat, että on tulossa tulipalo ja osasto pitäisi muuttaa, joten kaikki syöksyvät pesään syömään hunajaa mukaan.
...Tämä on minusta jotenki hauska ajatus...

Nooh...näistä joku kerta tosiaan lisää, jos ketään kiinnostaa? :)








Pari Onnistunutta kuvaa viime viikolta viellä tähän loppuun :)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevät kevät kevät kevät..


"Ah ja voih, sitä tunnetta, kun saa sormet mullalla mustata..."

Nojoo, runoilu sikseen, kun sitä ei kerran osaa, mutta ulkona on niin ihana päivä, että alkaa väkisinkin laulattaa.
Tänään aamupäivällä laitoin vihdoinkin itämään kokoelman erillaisia siemeniä, naamalla taisi olla kokoajan sellainen korvasta korvaan ylettyvä virne, tykkään kyllä oikeasti puutarha töistä ja kaikkeen siihen liittyvästä.
Ja tietysti, se mikä uupuu viellä taidossa, niin korvaan innokkuudella :)
Aaa..joo...Itämään pääsi; Köynnöskrassi, Leijonankita, Samettikukka (ihan omista viimevuoden kukista poimitut siemenet), Kaliforniantuliunikko, Basilika, Sinileimu, Tuoksuherne, Salaattisekoitus ja Keräsalaatti.

Loput, eli tomaatit ja sen sellaiset ostan sitten valmiina taimina torilta, kun ei tohon mun pikku kasvihuoneeseen mahdu kuin kaks tomaattia :D. Paljon satoa tuli kyllä viimevuonnakin kahdesta, et kyllä riittää meille.

Tulevia puuhailuja lähiaikoina on tietysti kuistin ja kasvihuoneen siivoaminen ja kunnostelu, haravointi, korkeamman aidan laittaminen paikalleen (pysyy omat koirat pihalla ja naapurin kakarat pois pihalta), etupihan uudelleen suunnittelu...


Et kaikkee kivaa tiedossa, viellä siellä oli kuitenki niin märkää, et piti tyytyä vaan vakoiluun, et mistähän sitä mikäkin kasvi oli alkanu nostaan päätään. :)