tiistai 20. marraskuuta 2012

Pika maalaus ja kuulumisia

Hei hoi!

Mitäs kuuluu, kukkuluuruu?
Huh, onpas elämästä tullut kertaheitolla kiireistä, ja hauskaa :) Nautin todella koulunkäynnistä! Flunssailu on hiukan hidastanut tahtia, mutta muuten on aivan ihanaa oppia ompelusta kokoajan lisää, sekä viisastaa itseään lukiossa. Olen myös tehnyt jonkun näköisiä haparoivia suunnitelmia kohti opettajan tutkintoa, mutta se on viellä salaisuus, älä kerro kelleen :)
Myös viihteen puolella on tullut viihdyttyä viime aikoina, ja oikeastaan on ollut kiva tuulettua ja puhaltaa menneisyyden pölyjä lopullisesti pois. Pitää vaan katsoa, että ei liian tavaksi ota ;)  Täytyy vielläkin ihan ääneen miettiä, et miten paljon elämä on muuttunut, taitaa olla lääkitys kohdillaan kun olen jotenkin kokoajan hyvällä tuulella ja päivät ovat ihania. Aarne on ihana,  Ystävät ovat kivoja, Musiikki kuulostaa hyvältä, Elokuvat ovat hyviä, nytkin on ainakin kolme elokuvaa mitä odotan elokuviin kielipitkällä! Meitin koirat osaa vihdoinki suurinpiirtein käyttäytyä, kaikki pikku asiatkin naurattaa ja ilostuttaa.. Lisäksi pitkästä aikaa onnistuin maalauksessa, tein tätä ihan vaan pari tuntia ja rakastuin tähän itse heti. Tiedän, että kukaan muu ei luultavasti tästä innostu, hahaha, se on aina niin, et jos itse pidän jostain, niin kukaan muu ei tykkää juuri siitä taulusta.

Tämän taulun nimi on Olen rakastunut.
Se pitää sisällään sellaisia ajatuksia ja tunnelmia kuin.
Ihailua
Pelkoa
Hämmennystä
Tiedäthän sen hetken, kun tajuat täysin vieraan ihmisen olevankin sinulle "kuin olisit tuntenut hänet aina". Hän nukkuu vierelläsi, ja katselet häntä, vatsasi pohjalla on perhosia ja yhtaikaa toivot hänen avaavan silmässä ja heräävän, kuitenkin se on myös se mitä eniten pelkäät. Haluaisit suojella ja paeta yhtaikaa. Sinua naurattaa, mutta kuitenkin olet vakavissasi. "Mitä helvetin helvettiä nyt sitten seuraavaksi?!?"...jospa vaikka aloittaisit siitä että siirrät tuon hiuskiehkuran hänen kasvoitaan syrjään. 



maanantai 12. marraskuuta 2012

Historian havinaa...tavallaan

Hello!


Jälleen kerran loputtomaksi kuluneen ajan jälkeen päivitän tännekkin. Tämäkin päivitys on ihan huijari päivitys :) Ajattelin nimittäin laittaa tänne piirrustuksia/maalauksia/koneella piirrettyjä mitkä olen tehnyt sillon kun oli 14-18 vuotias nuubi tässä maailmassa :D Löysin vanhoista tavaroista CD:n mikä oli täynnä näitä. Osa on ihan hauskan näköisiä :D


Minä 16w :D

 Tämä on vesivärityö, minkä olen skannannut photoshoppiin ja muokannut värejä. Tein tämän muistaakseni ystävälleni Suville lohdutukseksi, kun hänen kaksi lemmikkiään lähti taivaaseen. Siinä heitä saattaa matkaan leikkisä lohikäärme.

 Tämän olen piirtänyt lyijykynällä ensin ja skannannut koneelle ja värittänyt photarilla.

Tämän olen muistaakseni tehnyt kokonaan photoshopilla. Työn nimi oli Love Letter

 Ai että tämä on kauhea :DDD Mä olin tästä centauri piirroksesta joskus tosi ylpeä :D Lyijykynällä tehty ensin ja photarilla väritetty....huomatkaa hieno karva :D


 Jälleen skannattu koneelle ja väritetty.


 Tämä on detaali isosta akvarelli työstä mitä en koskaan saanut valmiiksi, siinä oli mustahaltia pariskunta.

 Itse pidin tästä enkeli tytöstä ja tykkään vielläkin...kaverit tän vaan haukku lyttyyn ja kysy et mitkä ihme viikate siivet hänellä on :D höh...kukaan mistään mitään tiiä. tää on hiano :)
 Keiju-tyttö :) vesivärityö :)
 Kettu :) Muistaakseni tää kuuluu mun "kaikilla on joku eläinhahmo" -villitykseen ja silloin tein itsestäni usein ketun. Nykyään tekisin pesukarhun :D

 Tästä en muista mitään...vesivärityö jonka värit on tehty koneella uusiks? ehkä?
 Photarilla ja freehandilla ja coreldravilla tehty...muistaakseni?

 Uuuu...tää on hieno, itseni maalannut kettuna ja olin siihen aikaan ihastunut pojuun jonka piirsin aina koirana :) ...valitettavasti tunne ei ollut varmaan molemminpuolenen :D

 Tässä on silloisen ystäväni Tarja -tiikeri hahmo...ja hänen ihastuksensa kettu hahmo...pojan nimeä en enää muista :D ...voi niitä aikoja :D ....Ja piirrustus taitoja :D

 
No tää nyt ei oo hassumpi kai? Teknisen piirrustuksen harjoitus photarilla.

 
 Bilbo! Varas! :) Vesivärityö mitä on boostattu photarilla :D
 Photari väännelmä, muistan et tää jäi kesken...täs on ihan hyvii juttui mun mielestä
 Pony :D näitä mä piirsin joskus miljoonan, tää on joku hippi-poni :D
 Oho, Rachel oli hieno hahmo, se oli sitä aikaa ku pelasin paljon Need for Speed Undergroundia. Rachelilla oli auto ja kaikkee :D
 Tästä tykkään oikeesti, tein tän kahvimuki printiks, voisin vielki käyttää tätä <3 Hyvä minä 16w!
 Tässä taas Tarja-tiikeri
Tääkään ei oo hullumpi, piirsin ensin lyijykynällä ja photarilla loppuun.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Puutarha pois

Moido-moido-moi!

Tänään se tuli virallisesti, nimittäin talvi, ainakin meille. Laitettiin piha siihen kuntoon et saa tulla lunta sitten kun lumesta tuntuu siltä että se haluaa tulla : D
Muutama kuva sitten tästä päivästä..

Hmm, ja niin ajattelin jonkunlaisen piirrustaidon omaavana ja siis omaksi iloksi, alkaa tekemään muistelmia...mutta piirtäen vain, ei paljoa tekstiä, vain päivämäärät ja paikat ja nimet ja sen sellaista. Mun elämä on ollut jo tähän asti niin ihanan pitkä ja rikas iloineen ja suruineen, että haluan nyt alkaa tallentaan sitä muistiin, kun kaikki on mielessä terävänä, että älä ihmettele jos joku kerta vaan otan yhteyttä suhun ja kysyn omituisuuksia tai pyydän malliksi, se johtuu siitä, että työstän muistelmiani... Ajattelin alkaa tekemään sitä ihan sekalaisessa järjstyksessä, johonkin isoon kansioon, minne sitten laitan työt aikajärkestykseen.

Mutta nyt näitä kuvia.

Ja hei! ens viikolla taitaakin olla se perjatai kun on muotimessut helsingissä! Sieltä tulee sitten kuvia!



Naapurin puolella lenteli keijuja : D

Näin sinitiaisen tutkivan tyhjää lintulautaa, hmm, laitoinkohan nyt liian aikaisin jyviä niille...Jotenkin vaan sitten kai hellyin : D

 Ruusupavut olivat kuin karkkeja



Tämä oli niin kaunis, sain ruusun Katjalta keväällä, Jewel ruusun...siellä se viellä yrittää kehittää kukkaa, ennenkuin pakkanen vie, ihana yllätys...voi ressua toisaalta...talvi tulee...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uusi töherrys

Sunnuntaita vaan kaikille tasapuolisesti!

Oon viemässä kirpparille kauheen kuorman roinaa, jos vaikka joku muu tarttis. Yks juttu on et vien yhet kehykset, millä en itse tee mitään, noh en viitsi ihan tyhjää kehystä viedä, ni töhersin tälläsen kokeellisen *Myrskyn merkin* Käytin tässä Marmori värjäystä, valkosta mustetta ja vesiliukosia puuvärejä. jou jou : D
Mitä mieltä?


torstai 4. lokakuuta 2012

Kissa päivitys

Hello hello hello!

Nyt tälläi pikasesti päivitän koulu kiireiden salillaravaamisen ja yleisen jumituksen välistä näitä kisupentujen kuulumisia. Eli Ollaan Annettu niille nimet, jotta ihan vain itse erotetaan et kuka on kuka ja kenestä puhutaan.
Pentuja on siis viisi; Lempi, Rosina, Hermanni, Hra. Holopainen ja Oliver. Varattuna tällähetkellä on Rosina, muista saa tosiaan kysellä. : )
Nimet saa muuttaa tietysti mieleisekseen, kun kissan omaksi saa.
Pennut ovat nyt sitten 6 viikkoa ja hiekkalaatikolle osataan hienosti jo mennä. Kiinteä ruoka ei oikein maistu, eikä se muuten haittaakkaan, paitsi äiti kisu varmaan toivosi jo että pennut söisi jotain muuta kun maitoa : )
Kova vauhti on päällä, ja suurin osa kuvista olikin sellasia. että niissä näkyi enää kuvattavan kisun hännänpää : D
Tosi ihmisrakkaita kaikki, kun sohvalle istuu, niin kaikki kiipeää heti punttiapitkin ihmettelemään syliin.

Nyt laitan kuvia ja selostukset niihin, lupasin tehdä jutun kranssin tekemisestä, mut se saa nyt jäädä toiseen kertaan : )


 Hermanni röyhistelee hienosti tässä kuvassa : D

 Oliver (vaalea) ja Hermanni kisaavat tuolinjaloissa.



Koko pesue <3 Kuten huomaatte niin harmaista on vaikea kuvassa ottaa selvää, livenä kyllä on helppo tunnistaa.



Ylin on Oliver, keskellä Hermanni ja alhaalla Holopainen

Olivar ja Holopainen


Kuten näkyy, niin koiriin ollaan totuttu : D 


Holopainen poseraa.



Lempi, hänellä on niin suuret kauniit silmät.



Lempi, taisi tässä säikähtää kameraa : )



Oliver poseeraa : D

Jos on itse niin kovin pieni, niin vanha hattukorikin voi tarjota pienen kiipeilyseikkailun : ) Miettii Oliver



Rosinan hienot selkäkuviot.

Rohkea Rosina kiipeää vaikka minne, mutta eniten viihtyy sylissä.


Onkohan tuo kamera ystävällinen? Miettii Rosina

maanantai 10. syyskuuta 2012

Shyys Shynttärit,Muffinseja,Kisuja ja yhdet hautajaiset

Heippadei!

Meillä oli tuossa menneenä perjantaina luokan likkojen kesken illanistujais nyyttäri hässyn hässyn hässykät ja hauskaa oli : ) Melkein kaikki pääsivät tulemaan, ja seuraavaksi, kun pidetään niin tulis oikeesti kaikki.
Kokoonnuttin meillä ja juteltiin, juoruiltiin, ihmeteltiin ja syötiin : D
Minä ajattelin väsätä muffareita, ja kun yksi oli gluteiinittomalla linjalla, niin ajattelin kunnioittaa sitä, ja hei, en ookkaan varmaan ikinä onnistunu muffareissa näin hyvin! Lupasin jakaa reseptin, minkä yhdistelin itse parista netistä löytämästäni!

Gluteiinittomat Muffari buffarit

3 Kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl Gluteiinittomia jauhoja
1 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g Margariiniä
1 dl Maitoa
puolikas levy valkosuklaata
puolikas levy tummaasuklaata

Nosta ainekset lämpenemään vaiks puoleks tunniks huoneen lämpöön ennenku alotat.
Laittaa sieltä ensin sen uunin lämpenemään tasalämmöllä 200C!!!
Ja sit pistää ne muffari paperi kipat valmiiks sieltä!!!!
Sekoita kuivat ainekset keskenään johonki kippaan.
Pupella suklaat valmiiksi muruksi.
Mulla tuli tällä ohjeella 12 isohkoa muffaria.
Jos sinulla ei ole muffinsi peltiä, niin laita ainakin kaksi muffinsi paperia sisäkkäin, niin pysyy paremmin kasassa.

Muna ja sokeri vaahdotetaan, tähän kannattaa käyttää aikaa, koska vaahto on kaiken perusta, liikaa ei voi niitä keskenään sekotella. Ja niin siis sähkövatkailmella eiks je?

Lisää sitten kuivat ainekset, jotka olet ensin sekoittanut keskenään, puuhaarukalla tai jollain sen sen sen sen sellaisella sekoitellen varovasti, mut huolellisesti. Jos olet tosi reipas ja etevä, niin käytät siivilää jauhojen kanssa. : D

Shitten maito, edelleen rauhaksilleen sekoitellen, älä kuitenka jää kuppaamaan ja pähkäämään siihen mitään ylimäärästä, koska jos taikina zeisoskelee liian kauan ni it´s lost, you know.

Sitten sekaan suklaat, mitkä olet sitten pupeltanut haluamasi kokoiseksi puruksi, sanoisin et aika isoiksi kokkareiksi kannattaa jättää : )

Lobuks margariini. ja sekoita tasaiseksi.
Annostele paperikippa melko täyteen, noin puol senttiä tai sentti voi jäädä täydestä.

Jos sinulla on muffari pelti, niin paista uunissa 13-15 min, koska muffarit jatkavat paistumista viellä pienen hetken kuumalla pellillä, vaikka sen nostatkin pois uunista.

Jos ei ole niin se 15 min on varmaan aika passeli, kannattaa tarkkailla.
Jipii, valmis! Siivoo jälkes!!

 Unohdin tostakin varmaan taas jotain tärkeää *-*


Jos jotain ihanaa, kuten ne kisu vauvat loimaalla ja omet synttärit, niin jotain todella surullistakin. Koiranme Nelli lähti matkalle ajasta ikuisuuteen. Aarne vei Nellukkaisen torstain ja perjantain välisenä yönä lääkäriin, kun koira ei enää saanut happea kunnolla. Lääkäri totesi sydän äänen olevan niin heikko, että ei ollut mitään muuta enää tehtävissä kuin nukutus. Hautasinme rakkaanme mökille, nättiin paikkaan puun juurelle ja lyhty valaisemaan siihen pimeää syys yötä.
Jotenkin vain vielläkin odottaa, että oma Nellini tulisi kotiin... Hän oli minun ensinmäinen oma koirani.

Kisu vauveliinit kasvavat ja vahvistuvat kovaa kyytiä, siellä on kaksi pentua, mitkä olisivat jo kovasti tulossa pois kopasta tutkimaan maailmaa, muut viihtyvät viellä enemmän pienissä kuvioissa, mutta se varmasti muuttuu ihan viikossa, seuraavaksi menenkin katsomaan niitä vasta 3 viikon päästä. Silloin onkin jo paras riiviö ikä : D

Ja juu, tuli tosiaan täytettyä 26 vuotta tuossa lauantaina.
Vuosia ei nyt niin montaa viellä ole, mutta silti tunnen, että olen saanut elää jo pitkän elämän.
Elämään on kuulunut niin iloja ja suruja, onnea ja epäonnea, rakkautta ja muutama raivarikin : D
Kun nyt katsoo taaksepäin. niin kai se vanha klisee pitää kuin pitääkin paikkansa, että en vaihtaisi hetkeäkään pois, sillä sitten en olisi se ihminen joka nyt saan olla.
Olen löytänyt mielestäni hienoja arvoja, joita noudattamalla tulen todella onnelliseksi ja oloni on tasapainoisempi.
Yksi niistä arvoista on olla niin kiltti ja ystävällinen kuin mahdollista.
En ymmärrä, mitä joku voi saada itselleen juonitteluista, kateudesta ja epäystävällisyydestä. Muuta, kuin muille ja itselleen pahan mielen.
Noh, ne jotka minut tuntevat, niin tietävät, että en nyt tarkoita, että olisin mikään heikko tossukka joka alistuu kaikkeen, päin vastoin. Minusta on vahvuutta yrittää vastata irvistykseen hymyllä, tai Vidduilija jättää oman onnensa nojaan, tai kysyä onko jokin huonosti.
Tietysti on päiviä jolloin on lyhyt pinna minullakin ja alennun tietysti samalle tasolle kuin muutkin nokankoputtajat, mutta yleensä pyrin olemaan aika lungi tyyppi ja autan mielelläni : D
Rakas Nellukkainen..Lepää rauhassa...

 Sain ihanan synttärilahjan Aarnelta, ipod suffle <3 Se on pinkki ja se on Pui!!!