sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Puutarha pois

Moido-moido-moi!

Tänään se tuli virallisesti, nimittäin talvi, ainakin meille. Laitettiin piha siihen kuntoon et saa tulla lunta sitten kun lumesta tuntuu siltä että se haluaa tulla : D
Muutama kuva sitten tästä päivästä..

Hmm, ja niin ajattelin jonkunlaisen piirrustaidon omaavana ja siis omaksi iloksi, alkaa tekemään muistelmia...mutta piirtäen vain, ei paljoa tekstiä, vain päivämäärät ja paikat ja nimet ja sen sellaista. Mun elämä on ollut jo tähän asti niin ihanan pitkä ja rikas iloineen ja suruineen, että haluan nyt alkaa tallentaan sitä muistiin, kun kaikki on mielessä terävänä, että älä ihmettele jos joku kerta vaan otan yhteyttä suhun ja kysyn omituisuuksia tai pyydän malliksi, se johtuu siitä, että työstän muistelmiani... Ajattelin alkaa tekemään sitä ihan sekalaisessa järjstyksessä, johonkin isoon kansioon, minne sitten laitan työt aikajärkestykseen.

Mutta nyt näitä kuvia.

Ja hei! ens viikolla taitaakin olla se perjatai kun on muotimessut helsingissä! Sieltä tulee sitten kuvia!



Naapurin puolella lenteli keijuja : D

Näin sinitiaisen tutkivan tyhjää lintulautaa, hmm, laitoinkohan nyt liian aikaisin jyviä niille...Jotenkin vaan sitten kai hellyin : D

 Ruusupavut olivat kuin karkkeja



Tämä oli niin kaunis, sain ruusun Katjalta keväällä, Jewel ruusun...siellä se viellä yrittää kehittää kukkaa, ennenkuin pakkanen vie, ihana yllätys...voi ressua toisaalta...talvi tulee...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uusi töherrys

Sunnuntaita vaan kaikille tasapuolisesti!

Oon viemässä kirpparille kauheen kuorman roinaa, jos vaikka joku muu tarttis. Yks juttu on et vien yhet kehykset, millä en itse tee mitään, noh en viitsi ihan tyhjää kehystä viedä, ni töhersin tälläsen kokeellisen *Myrskyn merkin* Käytin tässä Marmori värjäystä, valkosta mustetta ja vesiliukosia puuvärejä. jou jou : D
Mitä mieltä?


torstai 4. lokakuuta 2012

Kissa päivitys

Hello hello hello!

Nyt tälläi pikasesti päivitän koulu kiireiden salillaravaamisen ja yleisen jumituksen välistä näitä kisupentujen kuulumisia. Eli Ollaan Annettu niille nimet, jotta ihan vain itse erotetaan et kuka on kuka ja kenestä puhutaan.
Pentuja on siis viisi; Lempi, Rosina, Hermanni, Hra. Holopainen ja Oliver. Varattuna tällähetkellä on Rosina, muista saa tosiaan kysellä. : )
Nimet saa muuttaa tietysti mieleisekseen, kun kissan omaksi saa.
Pennut ovat nyt sitten 6 viikkoa ja hiekkalaatikolle osataan hienosti jo mennä. Kiinteä ruoka ei oikein maistu, eikä se muuten haittaakkaan, paitsi äiti kisu varmaan toivosi jo että pennut söisi jotain muuta kun maitoa : )
Kova vauhti on päällä, ja suurin osa kuvista olikin sellasia. että niissä näkyi enää kuvattavan kisun hännänpää : D
Tosi ihmisrakkaita kaikki, kun sohvalle istuu, niin kaikki kiipeää heti punttiapitkin ihmettelemään syliin.

Nyt laitan kuvia ja selostukset niihin, lupasin tehdä jutun kranssin tekemisestä, mut se saa nyt jäädä toiseen kertaan : )


 Hermanni röyhistelee hienosti tässä kuvassa : D

 Oliver (vaalea) ja Hermanni kisaavat tuolinjaloissa.



Koko pesue <3 Kuten huomaatte niin harmaista on vaikea kuvassa ottaa selvää, livenä kyllä on helppo tunnistaa.



Ylin on Oliver, keskellä Hermanni ja alhaalla Holopainen

Olivar ja Holopainen


Kuten näkyy, niin koiriin ollaan totuttu : D 


Holopainen poseraa.



Lempi, hänellä on niin suuret kauniit silmät.



Lempi, taisi tässä säikähtää kameraa : )



Oliver poseeraa : D

Jos on itse niin kovin pieni, niin vanha hattukorikin voi tarjota pienen kiipeilyseikkailun : ) Miettii Oliver



Rosinan hienot selkäkuviot.

Rohkea Rosina kiipeää vaikka minne, mutta eniten viihtyy sylissä.


Onkohan tuo kamera ystävällinen? Miettii Rosina